Osakekurssit

Sisällysluettelo

Osakekurssit kiinnostavat yleensä sijoittajia, jotka haluavat nähdä, mihin suuntaan yritysten osakkeiden arvot ovat menossa. Lisäksi ne antavat tietoa yritysten tämänhetkisestä tilanteensa ja yleisestä markkinatilanteesta. Osakkeen kurssi kuvaa sitä hintaa, jolla yhtiön osakkeista käydään kauppaa pörssissä. Niiden hinta vaihtelee sen mukaan, miten paljon niitä on tarjolla ja kuinka suurta niiden kysyntä on. Muutokset ovat yleensä päivätasolla hyvin pieniä, mutta pidemmällä aikavälillä ne kertovat, mihin suuntaan yrityksen talous on menossa.

Mitä osakekurssit ovat ja miksi niitä seurataan?

Osakekurssi muodostuu aina sen perusteella, millä hinnalla myyjä on valmis osakkeen myymään ja ostaja ostamaan sen. Osakkeiden hinnat vaihtelevat jatkuvasti, sillä niihin vaikuttaa todella moni eri tekijä, kuten yhtiön tuloskehitys, uutiset, suhdannetilanne ja sijoittajien käyttäytyminen.

Sijoittajat seuraavat osakekursseja, jotta he pystyvät arvioimaan omien sijoitustensa arvon ja tekemään osto- tai myyntipäätöksiä juuri oikeaan aikaan. Myös yritykset, analyytikot ja muut talouden kehitystä seuraavat henkilöt pitävät pörssikursseja tärkeänä mittarina nykyisestä taloustilanteesta.

Reaaliaikaiset pörssikurssit

Osakekurssien seuraaminen onnistuu nykyään helposti netissä. Monet kaupankäyntialustat ja talousmediat päivittävät pörssikurssit reaaliaikaisesti sivuilleen. Voit siis tarkistaa sieltä esimerkiksi, minkä arvoinen Nvidia osake on tänään.

Koska osakekurssit päivittyvät lähes sekunnin tarkkuudella nettiin, se antaa tärkeää tietoa niille sijoittajille, jotka haluavat hyödyntää pienimmätkin kurssivaihtelut. Pidempiaikaista sijoitusta ajatellen reaaliaikaisilla kursseilla ei juurikaan ole merkitystä, mutta se auttaa ymmärtämään paremmin sitä, miten markkinat reagoivat erilaisiin uutisiin ja tapahtumiin.

Pörssin tilanne tänään

Kun seuraa pörssin yleistä kehitystä, voi saada infoa siitä, miten sijoittajat luottavat yritykseen ja millaiset ovat yrityksen taloudelliset näkymät. Kun osakekurssit ovat nousussa, puhutaan niin sanotuista härkämarkkinoista tai bull-markkinoista. Jos ne taas laskevat, puhutaan karhumarkkinoista. Karhumarkkinoiksi kutsutaan yleensä tilannetta, jossa markkinat ovat laskeneet yli 20 %.

Pörssin päivittäisiä liikkeitä seurataan usein indeksien avulla, kuten Helsingin pörssin OMXH Helsinki 25 -indeksi. Se antaa yleiskuvan markkinoiden suunnasta, vaikka yksittäisten yhtiöiden osakekurssit voivatkin poiketa huomattavasti pörssin yleisestä suunnasta.

Aloita osakesijoittaminen helposti

Osakesijoittaminen aloittaminen on nykyään hyvin yksinkertaista, eikä se vaadi kovin suurta rahallista panostusta. Sijoittajien ei myöskään tarvitse olla asiantuntijoita, vaan alkuun voi päästä todella helposti. Aloittamista varten tarvitset vain joko arvo-osuustilin tai osakesäästötilin, jonka voi avata pankin tai välittäjän kautta. Sen jälkeen voitkin jo aloittaa sijoittamisen.

Aloita osakesijoittaminen näiden ohjeiden avulla:

  1. Avaa ensin itsellesi sijoitustili joko pankkisi tai välittäjän kautta.

  2. Siirrä rahaa omalle sijoitustilillesi. Voit aloittaa jo hyvin pienellä summalla.

  3. Tutustu eri pörssiyhtiöihin ja niiden markkinatilanteeseen.

  4. Osta ensimmäiset osakkeet tai rahasto-osuudet. Kannattaa aloittaa yleensä tutusta ja vakaasta yhtiöstä tai hajautetusta rahastosta.

  5. Seuraa sijoituksiasi, mutta vältä liiallista kurssien tuijottamista, sillä ne heilahtelevat jatkuvasti.

  6. Lisää vähitellen eri osakkeita omaan osakesalkkuusi, jotta saat hajautettua sijoituksiasi.

Helsingin pörssin suosituimmat osakkeet

Vuonna 2025 Helsingin pörssissä on nähty poikkeuksellisen suuria nousuja, mutta myös monet suuret ja vakaat pörssiyhtiöt ovat pitäneet markkina-arvonsa odotetusti. Tutustutaan seuraavaksi muutamaan suosituimpaan pörssiyhtiöön, jotka on listattu Helsingin pörssiin.

1

Nordea NDA-FI

Nordea on Pohjoismaiden suurin pankki, joka tarjoaa erilaisia pankkipalveluja sekä yksityishenkilöille että yrityksille. Vuonna 2025 Nordean osake on noteerattu noin 12,8 euron hintaan. Pankki on tunnettu vakaasta osingonmaksukyvystään ja vahvasta taloudellisesta asemastaan.

2

Finnair FIA1S

Finnair on Suomen kansallinen lentoyhtiö, joka tarjoaa reittilentoja Euroopassa ja Aasiassa. Vuonna 2025 Finnairin osake on noteerattu noin 3 euron hintaan. Yhtiö on keskittynyt kestävään kehitykseen ja asiakaskokemuksen parantamiseen, mikä houkuttelee sijoittajia tämän osakkeen puoleen.

3

UPM-Kymmene UPM

UPM-Kymmene on suomalainen metsäteollisuusalan yritys, joka tuottaa muun muassa paperia, sellua ja uusiutuvia biopohjaisia tuotteita. Vuonna 2025 UPM:n osake on noteerattu pörssissä noin 22,5 euron hintaan. UPM on panostanut vastuullisuuteen ja uusiin innovaatioihin, minkä ansiosta sen kasvu on ollut vakaata.

4

Nvidia NVDA

Nvidia on yhdysvaltalainen teknologia-alan yritys, joka tunnetaan erityisesti grafiikkasuorittimista ja tekoälyratkaisuista. Vuonna 2025 Nvidian osake on noteerattu pörssissä noin 180,45 Yhdysvaltain dollarin hintaan. Yhtiö on hyötynyt tekoälyn ja datakeskusten kasvavasta kysynnästä, mikä on nostanut sen osakkeen arvoa merkittävästi viime vuosien aikana.

Osakekurssit vuonna 2025

Vuoden 2025 aikana pörssikurssit ovat heilahdelleet samaan tapaan kuin aiempinakin vuosina. Tämän vuoden aikana kuitenkin teknologia-alan yhtiöt ja kestävään kehitykseen panostavat yritykset ovat saaneet erityistä huomiota sijoittajien keskuudessa, kun taas perinteiset teollisuuden alat ovat kasvaneet maltillisempaan tahtiin.

Tässä on esimerkkejä vuoden 2025 kurssikehityksestä:

  • Nordea on säilyttänyt sijoittajien suosion sen vakaan osingonmaksukykynsä ansiosta, vaikka markkinat ovat olleet muuten epävarmat.

  • Finnairin kurssi on heilahdellut polttoainekustannusten nousun ja talouden epävarmuuden vuoksi.

  • UPM on hyötynyt uusiutuvien ratkaisujen ja biotuotteiden kysynnän kasvusta, mikä on saanut UMP:n osakkeet nousuun.

  • Nvidia on noussut yhdeksi pörssin seuratuimmista teknologia-alan yrityksistä tekoälyn kasvaneen suosion vuoksi.

Miten osakkeiden hinnat muodostuvat?

Osakkeiden hinnat muodostuvat pörssissä niiden kysynnän ja tarjonnan mukaan. Kun kysyntä on suurempaa kuin tarjonta, hinta nousee ja päin vastoin. Hinta ei siis aina kerro suoraan, millainen on yrityksen taloudellinen tilanne, vaan siihen vaikuttaa myös sijoittajien käyttäytyminen. Sijoittajien käyttäytymiseen puolestaan vaikuttaa se, näkeekö sijoittaja osakkeiden arvossa kasvumahdollisuutta vai ei. Jos yritys kuulostaa kiinnostavalta ja sillä on kasvupotentiaalia tulevaisuudessa, sijoittaja melko varmasti hankkii kyseisen yrityksen osakkeita itselleen.

Mitkä tekijät vaikuttavat osakekursseihin?

Osakekurssit vaihtelevat monien eri tekijöiden perusteella. Osakkeita voidaan myydä tänään paljon edullisemmin tai kalliimmalla kuin vaikka viikon kuluttua. Miten sitten pörssi määrittelee osakkeiden arvon?

Tässä on kaikki osakekursseihin vaikuttavat tekijät:

  • Yrityksen taloudellinen tulos, eli sen liikevaihto, voitto ja velkaantuneisuus.
  • Taloudelliset tekijät, kuten inflaatio, korkotaso ja talouskasvu.
  • Yrityksen uutisointi ja tapahtumat, kuten yrityskaupat, uudet tuotteet tai johtajien vaihdokset.
  • Sijoittajien käyttäytyminen.
  • Markkinoiden maailmanlaajuinen kehitys, kuten raaka-aineiden hinnat ja uudet innovaatiot.

Rahastosijoittamisen fiksut perusperiaatteet

Rahastosijoittaminen on helppo tapa aloittaa sijoittaminen. Se sopii sekä kokeneemmille että aloitteleville sijoittajille, sillä voit sijoittaa kymmeniin tai satoihin eri yhtiöihin yhdellä sijoituksella. Se siis tarkoittaa sinulle pienempää riskiä, sillä sinun ei tarvitse luottaa vain yhteen pörssiyhtiöön. Rahastosijoittamisen voi myös aloittaa hyvin pienellä pääomalla. Voit sijoittaa esimerkiksi vain muutamia kymppejä kuukaudessa.

Tässä on tärkeimmät perusperiaatteet rahastosijoittamiseen:

  • Pyri hajauttamaan sijoituksesi, eli sijoita eri rahastoihin ja toimialoihin.

  • Sijoita kuukausittain pieni summa rahastoon.

  • Keskity pitkäaikaiseen sijoittamiseen, sillä pitkäjänteinen rahastosijoittaminen tuottaa yleensä paremmin tulosta.

  • Tarkista kulut, sillä pörssi voi periä suuriakin summia pidemmällä aikavälillä, mikä puolestaan vaikuttaa sijoitustesi arvoon.

  • Osakekurssit kannattaa silloin tällöin tarkistaa, mutta ei joka päivä. Jos kurssit ovat tänään nousussa, ne saattavat olla huomenna jo laskussa. Pidempiaikainen kurssikehitys on tärkeämpää kuin lyhyet kurssin vaihtelut. Voit siis antaa sijoitustesi olla rauhassa kasvamassa korkoa, eikä sinun tarvitse reagoida nopeasti pörssikurssien vaihteluihin.

UKK

Osakekursseja voi seurata helposti esimerkiksi pankkien ja eri välittäjien verkkosivustoilla sekä talousmedioiden sivustoilla, kuten Kauppalehti ja Helsingin pörssi. Monilla on käytössään myös mobiilisovellus, joka tarjoaa reaaliaikaisia kurssitietoja ja uutisia sijoittajille.

Osakekurssit nousevat silloin, jos sijoittajat kiinnostuvat osakkeesta ja alkavat ostaa sitä enemmän. Toisin sanoen kurssi nousee silloin kun kysyntä on suurempaa kuin tarjonta.

Osakkeen kurssi tarkoittaa sitä hintaa, jolla osakkeista käydään kauppaa pörssissä. Tämän hinnan määrittelee siis se, kuinka suurella hinnalla myyjä on valmis myymään osakkeen ja kuinka suurella hinnalla ostaja on sen valmis ostamaan itselleen. Osakekurssit kiinnostavat lähinnä sijoittajia, mutta myös niitä, jotka haluavat saada enemmän tietoa yrityksen tämän hetkisestä markkinatilanteesta.