Nvidia earnings

Sisällysluettelo

Kun puheenaiheena on Nvidia earnings, tarkoitetaan sillä yleensä Nvidian liikevaihtoa. Yhtiö ilmoittaa ne normaalisti neljännesvuosittain. Sijoittajat ja analyytikot odottavat yhtiön tulosraporttia, sillä he pääsevät näkemään sieltä, kuinka hyvin yhtiö on onnistunut suhteessa odotuksiin. Usein nimittäin jo pienetkin erot odotuksiin nähden saattavat heilauttaa osakkeiden hintoja voimakkaasti puoleen tai toiseen. Tällä sivulla tutustumme tarkemmin Nvidian liikevaihtoon, odotuksiin ja siihen, kannattaako osakkeeseen sijoittaa tällä tuloskaudella.

Mikä on Nvidia earnings?

Nvidia earnings tarkoittaa yhtiön tulosraportista selviäviä lukuja, kuten liikevaihtoa, nettotulosta sekä osakekohtaista tulosta. Siitä selviää myös yhtiön ennusteet tuleville neljänneksille, ja ne ovat erityisen mielenkiintoisia, sillä se antaa selvän kuvan siitä, millaisia tuloksia yhtiö itse odottaa. Erityisesti sijoittajat seuraavat raporttia tarkasti, koska se antaa vihiä siitä, mihin suuntaan tekoälyn, näytönohjainten ja datakeskusratkaisujen markkinat ovat kehittymässä.

Nvidian osavuosikatsaus

Nvidian osakevuosikatsaus julkaistaan neljästi vuodessa, ja se antaa kattavan kuvan yrityksen taloudellisesta tilanteesta. Nvidia julkaisi vuoden 2026 ensimmäisen neljänneksen tulosraporttinsa maaliskuussa 2025. Se näytti seuraavaa:

  • Liikevaihto oli 44,1 miljardia USD, mikä tarkoitti yhtiölle jopa 12 % kasvua edellisestä neljänneksestä ja 69 % kasvua kuluneen vuoden aikana.

  • Data Center -liikevaihto oli huikeat 39,1 miljardia USD, se tarkoitti 10 % nousua edellisestä neljänneksestä ja se nousi 73 % viime vuoteen verrattuna.

  • Yhtiön netto­tulos, eli GAAP, oli 18,8 miljardia USD, mikä jäi hieman alle analyytikoiden odotusten.

Nvidia earnings ja sen vaikutus osakekurssiin

Nvidian tulosraportti vaikuttaa yleensä suoraan osakkeiden kurssiin. Jos yhtiön tulos ylittää analyytikoiden odotukset, osakekurssit voivat nousta hyvin nopeasti. Jos taas tulos jää odotuksista tai yhtiön antama ohjeistus on heikompi kuin ennakoitu, kurssi voi lähteä jyrkkään laskuun. Nvidia on yksi teknologia-alan suurimpia ja seuratuimpia yhtiöitä pörssissä, ja sen pörssikurssin muutokset voivat vaikuttaa myös pörssin yleiseen tunnelmaan erityisesti teknologia-alan yritysten puolella.

Nvidian liikevaihto ja nettotulos

Nvidian liikevaihto kertoo siitä, kuinka paljon yhtiö on myynyt tuotteitaan ja palveluitaan tietyn aikavälin sisällä. Nettotulos puolestaan kertoo, paljonko yhtiölle jää voittoa kaikkien kulujen ja verojen jälkeen.

Viime vuosien aikana Nvidian liikevaihto on kasvanut hyvin paljon sen kehittämien tekoälyratkaisujen ja datakeskuspalveluiden kysynnän ansiosta. Nettotulos on seurannut perässä, mikä on tehnyt yhtiöstä yhden maailman kannattavimmista teknologia-alan yrityksistä. Nämä luvut antavat tärkeää tietoa niille sijoittajille, jotka miettivät, kuinka houkutteleva sijoituskohde Nvidia on jatkossa.

Viimeisen neljänneksen mukaan liikevaihto ja nettotulos olivat seuraavat:

  • Q1 liikevaihto: 44,1 miljardia USD

  • Vuotuinen liikevaihto: 130,497 miljardia USD

  • Q1 nettotulos: 18,8 miljardia USD

  • Vuotuinen nettotulos: 72,880 miljardia USD

Mitä Nvidia earnings kertoo tekoälymarkkinan kehityksestä?

Nvidia earnings kertoo hyvin tekoälymarkkinoiden nykyisestä tilasta. Esimerkiksi Nvidian vuoden 2025 ensimmäisen neljänneksen tulosraportti kertoi sen datakeskusliikevaihdon nousseen jopa 73 % vuoden takaisesta. Se siis kertoo siitä, että AI-pohjaisiin palveluihin on investoitu kuluneen vuoden aikana huomattavasti enemmän kuin aiemmin.

Yhtiön toimitusjohtaja Jensen Huang kertoi tulosraporttinsa yhteydessä, että AI-teknologiaan liittyvä digitaalisten tokenien luominen on kasvanut kymmenkertaiseksi vuodessa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tekoälysovelluksia, kuten chatbotteja, käännöskoneita ja AI-pohjaisia sisällöntuottajia, käytetään nyt huomattavasti enemmän kuin aiemmin. Kun kysyntä kasvaa näin paljon, myös laitteistoa täytyy hankkia jatkuvasti lisää, mikä näkyy suoraan Nvidian myyntiluvuissa.

Kun suuret teknologia-alan yhtiöt, kuten Microsoft, Google, Meta ja Amazon, rakentavat uusia AI-palveluita ja -ratkaisuja, ne luottavat Nvidian GPU- ja datakeskusratkaisuihin. Nvidia earnings kertoo siis siitä, että tekoälypohjaiset ratkaisut ovat tulleet osaksi ihmisten ja yritysten arkea, ja että Nvidia on yksi alan johtavista yrityksistä.

1

Nvidian osavuositulos vs. analyytikoiden odotukset

Analyytikot olivat ennustaneet Nvidian ensimmäisen neljänneksen tulokset olevan 43,28 miljardia USD, ja oikaistu nettotuloksen noin 21,13 miljardia USD. Yhtiö kuitenkin ylitti odotukset, sillä sen liikevaihto ylitti 44,06 miljardin dollarin rajan. Nvidia osake reagoi tähän myönteisesti, sillä osakekurssi nousi noin 5 % kaupankäyntijakson jälkeen.

2

Voitot ja sijoittajakommentit

Nvidian voitot kertovat yhtiön poikkeuksellisen suuresta kannattavuudesta. Yhtiö teki vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä huikean 18,8 miljardin dollarin nettotuloksen, mikä on historiallisesti yksi teknologia-alan suurimmista tuloksista. Tämä kertoo siitä, että tekoälyyn sijoittaminen ei ainoastaan kasvata liikevaihtoa, vaan myös tuottaa yritykselle merkittävää katetta. Vaikka kertaluonteiset kulut, kuten H20-piirien vientirajoitusten aiheuttama lähes 4,5 miljardin dollarin varastokirjaus, painoivat osaa luvuista alas, sijoittajat reagoivat silti enimmäkseen positiivisesti yhtiön tulokseen ja uutisointiin.

Sijoittajien keskuudessa kommentit ovat kuitenkin olleet hyvin kaksijakoisia. Optimistisesti suhtautuvat analyytikot pitävät Nvidian jatkuvaa tuloskasvua vahvana merkkinä siitä, että tekoälyyn liittyvä kysyntä on kestävä trendi, eikä vain ohitse menevä ilmiö. Monet Wall Streetin analyytikot ovat jopa todenneet, että Nvidia on niin sanottu tekoälyaikakauden infrastruktuuriyhtiö, ja he ovat verranneet sen asemaa siihen, mitä öljy-yhtiöt olivat teollisen vallankumouksen aikana. Varovaisemmat sijoittajat ovat kuitenkin huomauttavat osakkeen korkeista arvostuskertoimista sekä siitä, että suuret voitot luovat yhtiölle myös suuria paineita jatkaa kasvusuuntaansa jatkossakin.

Kannattaako Nvidian osakkeeseen sijoittaa tuloskaudella?

Nvidian osake on yksi seuratuimmista teknologia-alan pörssiyhtiöiden osakkeista, ja sen tuloskausi herättää aina valtavasti kiinnostusta sijoittajien keskuudessa. Yhtiön viimeisimmät raportit ovat kertoneet siitä, että tekoälymarkkinat kasvavat yhä nopeammin ja Nvidia on onnistunut pitämään itsensä tämän toiminnan kärjessä. Datakeskusliiketoiminnan räjähdysmäinen kasvu ja uudet innovaatiot, kuten Blackwell-arkkitehtuuri, kertovat siitä, että Nvidia on tärkeä toimittaja koko tekoälytoiminnan rakentamisessa. Tämä tekee osakkeesta houkuttelevan vaihtoehdon niille sijoittajille, jotka uskovat tekoälyn kasvuun myös tulevaisuudessa.

Nvidian arvostus on kuitenkin erittäin korkealla, mikä tuo mukanaan riskejä. Kun osake hinnoitellaan tulevaisuuden kasvuodotusten perusteella, pienikin pettymys tuloksissa tai heikompi ohjeistus voi johtaa nopeaan kurssin laskuun. Lisäksi erilaiset rajoitukset, kuten vientikiellot Kiinaan, tuovat epävarmuutta yhtiön myyntiin ja saattavat heikentää sen liikevaihtoa.

Nvidian osake sopii niille sijoittajille, jotka ovat valmiita ottamaan riskin ja sijoittamaan tekoälymarkkinoihin. Sijoittajien tulee olla kärsivällisiä, sillä suurta tuottoa ei ole heti odotettavissa, vaan ainoastaan pitkäjänteisen sijoitukset voivat tuottaa tulosta.

Yhteenveto - Nvidia earnings

Nvidian viimeisimmät tulosraportit ovat vahvistaneet yhtiön aseman tekoälymarkkinoiden suunnannäyttäjänä. Datakeskusliiketoiminnan räjähdysmäinen kasvu, AI-inferenssin käytön moninkertaistuminen ja suurentunut kysyntä uusille arkkitehtuureille kertovat siitä, että tekoäly kuuluu osaksi kaikkien arkea, eikä sitä enää voi kieltää. Yhtiön luvut antavat sijoittajille selkeän kuvan siitä, kuinka nopeasti tekoälymarkkinat laajenevat, ja kuinka keskeisessä roolissa juuri Nvidia on siinä.

On kuitenkin muistettava huomioida se, että yhtiön osakkeisiin liittyy myös riskejä. Sen korkea arvostus edellyttää jatkuvaa kasvua, ja erilaiset tekijät, kuten vientirajoitukset, voivat heijastua yhtiön tulokseen tulevina neljänneksinä. Vaikka Nvidialla on edelleen johtava asema tekoälymarkkinoilla, on sillä paljon kilpailijoita alalla, ja uusia kilpailijoita syntyy koko ajan lisää. Tuleva kilpailu tarkoittaa myös sitä, että yhtiön on panostettava kasvuun ja uusiin innovaatioihin täysillä, ettei se jää uusien tulokkaiden jalkoihin. Jos yhtiö onnistuu pitämään vahvan asemansa markkinoilla, voi se olla hyvä sijoituskohde myös tulevaisuudessa.